Elämä on valintoja...

"Jotkut syntyvät kultalusikka suussa,toiset rautakanki perseessä"

Olen miettinyt tässä viime aikoina sitä kuinka joillekkin elämä tuntuu hymyilevän jatkuvasti ja joitain potkitaan päähän oikein kunnolla.Varsinkin nettipäiväkirjoista tämän asian huomaa,myöskin IRL tullut huomattua tämä ero.Miksiköhän on niin?Miten jotkut ihmiset aina osaavat valita oikein ja heillä käy hyvä tuuri?

Joskus aikoinaan keskustelin viisaan miehen kanssa että onko kaikilla samat lähtökohdat elämään.Hän oli sitä mieltä että on,minä taas olin sitä mieltä että ei ole.Ok,kaikilla on Suomessa mahdollisuus esimerkiksi koulutukseen ja tavallaan kun syntyy niin rajattomasti mahdollisuuksia mistä valita.
Ero tulee jo heti alkuunsa siinä että millaiseen perheeseen syntyy,millaisen lapsuuden kokee.Minkälaiset arvot opetetaan.Onko varaa esimerkiksi harrastuksiin.Minkälaisia menetyksiä sekä onnistumisia elämässä sattuu,itsestä riippumattomia.Kaikki nämä vaikuttavat kaikkeen,siitä millainen arvomaailma sekä persoona ihmiselle muovautuu.
Loput onkin sitten aika paljon valinnoista kiinni ja kyllä tuuristakin.Miksi tuntuu että jotkut valitsevat aina sen oikean tien,toiset taas tekevät valinnoillaan elämästänsä helvettiä?Miten osata valita se oikea tie,kohti onnellisempaa elämää?Entä jos sydän sanoo toista ja järki toista?Osaavatko nämä ihmiset ajatella järjellä,ohittaa tunteet?

Meillä oli hieno keskustelu esimerkiksi yläasteen jälkeisestä opiskelusta.Kun muuttaa vaikka toiselle paikkakunnalle,ensimmäiseen omaan kämppään ja aloittaa opiskelut.Jo tässä tulee suuri epätasa-arvo;voivatko vanhemmat avustaa rahallisesti vai eivät?
Tämä viisas mies ei ymmärtänyt sitä että esimerkiksi minä sekä monet kaverini joutuivat painamaan duunia opiskelujen ohessa,jotta oltaisiin pystytty opiskelemaan.Ja sitä että monet meistä keskeyttivät opinnot koska työ vei voiton,ei jaksanut enään panostaa opintoihin ja rahallisesti parempi elämä kiinnosti ainaisen kituuttamisen sijaan.Muistan vieläkin sen kuinka pähkäilin miten saan rahat riittämään.Jos en olisi tehnyt töitä ja siitä hieman tienannut niin minulle olisi jäänyt pakollisten asumis-sekä matkustuskulujen jälkeen 100e/kk elämiseen.Ok,periaatteessahan tuolla summalla kyllä olisi pystynyt elämään,jos ei omista puhelinta,ei sairastu,ei halua koskaan uusia vaatteita,ei osta koulukirjoja jne.Ja eläähän voi pelkällä makaroonilla,vedellä sekä teeleivillä(hyrrr...).
Tämä viisas mies sai avustusta vanhemmiltaan,viikottain ostivat ruokaa sekä maksoivat puhelinlaskun jne.Hänellä siis oli kaikki resurssit keskittyä opintoihin,ei tarvinnut samaan aikaan miettiä sitä miten selviytyy rahallisesti.
Kuulemma tuollakin summalla ihan hyvin olisi voinut kituuttaa koko opiskelujen ajan.Olisihan toki mutta syö aina voimia ihan hirveästi stressata siitä miten kattaa elämän perustarpeet.Ja mielestäni elämän kuuluu olla mielekästä,joskus aina pitää saada "luksusta".Tässä kohtaa viisas mies puhui myös itsensä kanssa ristiin,meinaan hän on sitä mieltä että jokaista ihmistä kohti pitäisi olla vähintään 20e/vrk rahaa (siis laskujen jälkeen)...;)

Kun me viisaan miehen kanssa tutustuttiin yllätyin hänen ahdasmielisyydestään.Olin pienen lapsen yh ja hänen puheistaan paistoi läpi se että halveksii yksinhuoltajia(naisia,miehistä ei sanonut mitään).Kävimme monenmoista keskustelua läpi ennen kuin hän myönsi asenteidensa muuttuneen tämän asian suhteen.Kerroin erillaisista elämäntilanteista,siitä millaista on elää aivan yksin ja hoitaa kaikki pienen lapsen kanssa,siitä että joskus ihmisen pimeät puolet tulevat esiin vasta lapsen syntymän/raskausajan myötä,millaista on elää vaarallisessa parisuhteessa jne.Yritin selittää myös sitä että nuoruuden naiviudellani valitsin väärin,uskoin tyhjiin lupauksiin,millainen häpeä ero itselleni oli...ja miksi silti tein sen valinnan.
Itse kunnioitan yksinhuoltajia,niin naisia kuin miehiä.Tokihan näidenkin joukossa todellisia mätämunia on,en sitä sano.Mutta se että jaksaa kasvattaa aivan yksin lapset,olla vastuussa kaikesta,se on hatunnoston arvoinen aisia.
Hassua;tämä viisas mies on nykyisin avoliitossa kahden lapsen yksinhuoltajan kanssa,joka on molempien lasten isien kohdalla tehnyt ison virheen.;)

Keskustelu rönsyili (kuten minulla aina,sen huomaa näistä kirjoituksistakin että hukkaan punaisen langan,en pysy asiassa,eksyn tieltä seuraamaan erillaisia polkuja ;D) sitten mielenterveysongelmaisiin sekä päihdeongelmaisiin.Myöskin rikollisuudesta puhuttiin.
Hänellä oli näidenkin suhteen aika "porvalilliset" asenteet,on itseasiassa yhä.Ehkä sen hän ymmärsi että sairaudelle ei mahda mitään,eikä sitä useinkaan itse tiedosta.Hakee lääkitystä,helpotusta elämään vääristä asioista.Jotkut ovat vain kasvaneet kieroon,imeneet ehkä vanhempien tai kaveriporukan asenteet itseensä.
Ok,huumeista kun puhutaan niin itsenikin on niiiiin vaikea ymmärtää miksi ihmiset kokeilevat edes sen ensimmäisen kerran.Miksi lähteä tielle josta on niin vaikea palata?En ole opiskellut asiaa niin paljoa että osaisin katsoa tietyistä näkökulmista,että tietäisin tarpeeksi.Näissä olen nähnyt vain IRL esimerkkejä,harvat osaavat antaa edes "järkeviä" perusteluja.
Itse olen tämän viisaan miehen kanssa siinä samaa mieltä että tämä yhteiskunta pyörii sen ympärillä että kaikki tekevät töitä,noudattavat lakeja jne.
Hän ymmärsi ehkä myös päihdevanhemman vaikutuksen lapseen,siihen miten se seuraa aikuisuuteen,asenteisiin jne.Siihen miten selviytyy elämässä.Potentiaalinenhan addikti tälläinen ihminen on,joka siis on kasvanut päihdevanhemman kanssa...:(

Itse olen avioerolapsi,vanhempien ero oli todella hurja(voitte päätellä...).Isäni sairastui tämän jälkeen masennukseen ja hänestä tuli ajan myötä alkoholisti.Tästä seurasi monien kurjien tapahtumien sarja,joita en sen tarkemmin nyt kerro.Sanotaanko näin että ihme että me lapset olemme hengissä näiden isäviikonloppujen jäljiltä.Itsetuntoa jokainen omalla tavallamme yritämme korjata,se on kovin vaikeaa niiden tapahtumien,sen mitä olemme saaneet kuulla sekä kokea tähän päivään asti jne jäljiltä.Jokaisella meistä on ollut ongelmia elämässämme.Vaikka äiti parhaansa yritti;kolmen lapsen kasvattaminen periaatteessa yksin on aika rankkaa,kun on kuitenkin vielä asuntolaina maksettavana.Olenkin kiittänyt äitiäni siitä miten hän jaksoi,siitä miten hän yritti parhaansa mukaan olla hyvä,siitä että hän ei lähtenyt samalle linjalle kuin isäni lähti.
Uskon että tämä menneisyys on vaikuttanut aika paljon valintoihini.En tiennyt millainen on normaali parisuhde,hain aina niitä ongelmatapauksia sekä epätoivoisesti yritin saada miehiltä hyväksyntää.En tiennyt kuinka lapsien kasvatus kuuluu jakaa.Enkä sitä millainen on normaali tasa-arvoinen,väkivallaton (henkinen ja fyysinen) parisuhde,itse olin se alistettu osapuoli ja tein kaikkeni tyydyttääkseni toisen tarpeet kaikilta elämän osa-alueilta(enkä koskaan valittanut tai sanonut vastaan,mut nykyisin tuntevien on ehkä tätä vaikea uskoa.Olen aikamoinen turpauuno ;D).

Eksyin taas aiheesta,periaatteessa.Noh,se ei ole mitään uutta mutta pyydän anteeksi silti.
Viisaasta miehestä vielä muutama sananen;kunnioitan sekä arvostan tätä ystävääni ihan hirveästi.Molemmat aikoinaan opimme toisiltamme yhtä sun toista,vaikutimme oikeastaan aika paljon toistemme elämään.Kiitollinen olen hänelle,hän näytti minulle elämän valoisan puolen silloin kun olin jo luopunut toivosta,kaikki oli synkkää ja pimeää.Harmi kun emme ole hirveän usein enään tekemisissä,monestakin eri syistä.Siinä on ollut eräs merkittävimmistä ihmisistä elämässäni,yksi ainoista miehistä (kyllä,edelleenkin on ongelmia miesten arvostamisessa,teen kyllä koko ajan töitä tämän asian suhteen)jota voin sanoa arvostavani ihan älyttömän paljon,josta on kovin vaikea uskoa että hän tekisi koskaan pahaa kenellekkään,nostaisi kättään tai loukkaisi tahallaan sanallisesti.Kultalusikka suussahan tämä mies on elänyt koko elämänsä mutta ei se väärin ole,hänen onnensahan se on.Ennemmin niin kuin itse;rautakanki hanurissa.;)