Vapautus

Kohta se alkaa,vielä muutama tunti.Ensimmäinen lapsivapaa vuorokausi sitten kesäkuun!Ette arvaakkaan kuinka hyvään väliin tulee,tätä on odotettu.Aijon kyllä ottaa tästä taas kaiken irti.Musta on hevonpjaskaa kun jotkut väittävät että eivät odota sitä että saavat omaa aikaa,lapset lähtevät vaikkapa mummulaan yökylään.Äidit jaksavat syyllistää toisiansa minkä kerkiävät.Ainakin itse voin myöntää että nautin ajasta ilman lapsia,latailen akkuja jotta jaksaisin taas venyttää pinnaa(sitä mitä mulla ei ole hetkeen enään ollut).

Koen tärkeänä oman ajan,sen että saan olla olemassa vain itselleni.Kukaan ei pyydä mitään,tappele,kiipeile kirjahyllyyn...Voin lähteä ulos ovesta ilman että huolehdin muksut mukaan tai pyydän joltakulta että voinko mä nyt käydä vaikka kaupassa.Tarvitsisin tälläisiä hetkiä paljon useammin kuin olen saanut.Jotkut ihmiset nyt vain kaipaavat enemmän yksinäisyyttä kuin toiset.Itse olen aina nauttinut yksinolosta,ihan pienestä pitäen.Itseasiassa tarvitsen sitä,ilman hetkeä ihan itseni kanssa en jaksaisi kovin pitkään.Nytkin on jaksamisen raja tullut aikapäiviä sitten vastaan.

Sain Minimon todella nuorena.En itseasiassa ole edes ehtinyt asumaan yksin kuin muutaman kuukauden.Hieman ristiriitaiset tunteet tätä asiaa kohtaan.Päivääkään tuo mukulan kanssa en vaihtaisi pois(no okei,on tuossa muutamia päiviä mahtunut joukkoon kun ilomielin olisin jättänyt ne väliin) mutta silti on asioita jotka olisi ehkä pitänyt kokea...Tavallaan odotan sitä että pojat ovat isompia,saan sitten tietynlaista vapautta.Esimerkiksi lähteä vaikka lenkille ilman että tarvitsee olla lapsenvahti tai ottaa pojat mukaan.Sellaista suunnittelematonta elämää,tai oikeastaan hetkiä.Ihan perusjuttuja jotka ovat monelle lapsettomalle itsestään selvyyksiä;käydä yksin kaupassa extempore jne.Pienten lasten vanhemmilla ei yleensä ole tälläisiä mahdollisuuksia (paitsi jos on innokas puoliso...).

Onko väärin haaveilla tälläisestä?Kun mielestäni se ei tarkoita sitä että en nauttisi tästä ajasta kun pojat ovat pieniä.Eikä se tarkoita sitä että en rakastaisi lapsiani.Olen saanut joskus osakseni hieman järkyttyneitä katseita kun olen täräyttänyt tämänkaltaisen ajatuksen ilmaan.Tai esimerkiksi sen että sitten kun pojat ovat isoja niin ei tarvitse huolehtia kuin omista sotkuistaan,ostan valkoisen sohvan...Eikai se ole väärin että näkee tulevaisuudenkin valoisana,ei ole luonut omaa elämäänsä ainoastaan lasten ympärille?;)

En osaa kyllä kaivata sitä että en ehtinyt ennen lapsia baareilemaan,hengailemaan ystävien kanssa...Itseasiassa opiskelustakaan en tiedä.Uskon että motivaatio on ainakin itselläni enemmän kohdallaan nyt kun on lapsia.Ajankäytön suunnittelee paljon tarkemmin,rima on korkeammalla.Tavoitteena on ihan oikeasti suorittaa tietyt kurssit,päästä koulu loppuun ajallaan.Itse ainakin olen oppinut itsekuria viime vuosina,on kasvanut selkäranka,sellaista ei MINULLA ollut ennen lapsia.
Toki ehkä oma jaksaminen olisi parempi jos ei olisi lapsia huollettavana,niitä läksyjä voisi tehdä aikaisemmin kuin yöllä,aamuisin ei tarvitsisi herätä kolmea tuntia aikaisemmin kuin koulu alkaa...Eikä koulusta olisi hirveää kiirettä hakemaan kotiin väsyneitä,nälkäisiä ja kiukuttelevia lapsia.;) Voisi käydä salilla,kahvilla opiskelukavereiden kanssa,osallistua ylimääräisiin projekteihin,oppilaskemuihin...

*huokailee* Nyt on siis kouluviikko takana ja oikein positiiviset fiilikset kyllä jäi.Luokkailaiset vaikuttavat kivoilta,olen kyllä huomannut jo tietynlaisia ryhmittymiä sekä sen että joillain on hieman skismaa keskenänsä.Yritän pysyä tälläisistä taka-alalla,olla ystävällinen kaikkia kohtaan.Tahdon että itselleni koulu on mukava paikka,sellainen jonne menee mielellään eikä niin että tiedostaa koko ajan sen että joku katsoo nenänvarttaan pitkin...On siellä persoonia joiden kanssa uskon tulevani paremmin toimeen kuin toisten kanssa.Ainahan niin on.
Onneksi ketään nyt tuossa luokassa ei suorastaan syrjitä,ainakaan en ole huomannut sellaista.On inhottavaa tulla tavallaan keskenkaiken johonkin ryhmittymään,kun kaikki ovat jo luoneet omat suhteensa toisiinsa,ystävystyneet,on ollut omat konfliktinsa.
Sama juttu on aina kun menee uuteen työpaikkaan.Sitä toivoo saavansa neutraalin aloituksen,eikä niin että joku kertoo heti aluksi että "tuon kanssa sitten ei kannata tehdä töitä,tuo on tuollainen paskanjauhaja,tuo muuten vain huono"...Siitä välittyy niin negatiivinen kuva,itsekkin alkaa varomaan sanojansa.:(

Jeps,kaipa pitää hieman alkaa siivoilemaan ja katsoa sitten mitä päivä tuo tullessaan.:) Toivon että osataan karvaturvan kanssa olla tappelematta.;D